Blogisarjassa pohditaan pörssielämän menoa yrityksen näkökulmasta.

Kesäkuussa 2021 hallituksen kokouksessa Billnäsin ruukilla päätettiin syksyllä häämöttävän Inderesin listautumisannin parametreja. Puheenjohtaja Kaj Hagros kysyi vielä varalta, eikö osana listautumista kannattaisi kuitenkin antaa vanhoille omistajille mahdollisuuden pieniin ”paineenpoistomyynteihin”? Hagros oli tästä konseptista maininnut Inderesin matkan varrella moneen kertaan.

”Ehdottomasti ei! Tämän pitää olla täysin tyylipuhdas IPO”

Olin jyrkästi sitä mieltä, ettei listautumisessa myydä mitään. Osakemyynnit listautumisissa kun on Suomessa niin laajalti demonisoitu julkisuudessa. Ammattisijoittajat niiden logiikan ymmärtävät oikein perusteltuna, mutta julkisuuteen on ihan turha selitellä myyntejä. Ne on leimattu rahastamiseksi, jonka varjo kantaa pitkälle varsinkin jos homma ei lennä.

Siispä halusimme tehdä asiat päinvastoin: laitetaan todennäköisesti pörssihistorian pisimmät 3 vuoden lock-up -rajoitukset vanhoille omistajille. Eikä pelkästään pääomistajille ja perustajille, vaan koko henkilöstölle! Pitkää peliä pelataan. Eikä jäisi kellekään mussutettavaa, että listautumisessa tultiin rahastamaan ja kusettamaan lyhytjänteisesti.

Minulla on toisinaan kiusaus tehdä asioita korostetusti eri tavalla, kuin jokin kirjoittamaton yleinen käytäntö tai markkinatapa käskee. Toisinaan se johtaa mahtaviin oivalluksiin, toisinaan menee täysin pieleen.

Tällä kertaa meni pieleen. Ensinnäkin, pitkän pelin kannalta ratkaisu ei ollut fiksuin. Harvoilla on taloudellisia mahdollisuuksia ajatella satojen tuhansien eurojen riviä salkussa kokonaan irrallisena omasta varallisuudesta. Toiseksi, jokaisen listautujan kohdalla jostain kolosta kaivautuu joku, joka pitää listautumista kusetuksena tai jollain tavalla vääränä. Suomessa Joku pahoittaa mielen aina, varsinkin jos joku vaurastuu, ja Jokujen ei pidä antaa vaikuttaa päätöksentekoon.

Hagros oli puheenjohtajana monesti oikeassa ja minä hieman idealistisena yrittäjänä toisinaan kapinoin puheenjohtajaa vastaan. Ärsyttävintä Kaj’ssa oli se, että hänen oikeassa olemisensa tajusi usein vasta vuosia myöhemmin.

Olen jutellut useamman yrittäjän kanssa, jotka ovat ottaneet pääomasijoittajan omalle kasvumatkalleen. Mukaan tullessaan pääomasijoittaja ostaa usein avainhenkilöiltä osakkeista osan ja laittaa rahaa sisään yhtiöön. Eikö pääomasijoittajan mielestä avainhenkilöiden myynnit ole karmean huono signaali heidän sitoutumisesta?

”Kun avainhenkilöt saa asuntolainat maksettua ja taloudellisen turvan, ne pystyvät paremmin ottamaan riskiä ja keskittymään itse liiketoimintaan. Tulee vähemmän mailan puristamista ja yrittäjän muutenkin raskas elämä on paremmin tasapainossa.”

Tämän näkökulman kuulin valitettavasti vasta myöhemmin yhdeltä pääomasijoittajalta. Ja sitten kuulin sen vielä muutamalta yrittäjältä, jotka todistivat asian olleen heidän kohdalla juuri näin.

Pääomasijoittajan idea on siis välttää tilanne, jossa yrityksen strategia on ottaa riskiä ja painaa kaasua, mutta strategiaa toteuttava tiimi painaa samaan aikaan jarrua, koska ei halua riskeerata suurinta osaa henkilökohtaisesta omaisuudestaan. Lisäksi meillä kaikilla on myös elämät elettävinä, mihin voi kuulua putkiremonttia, talon rakentamista tai kesämökkiunelmia. Ne eivät ole mitenkään pois sitoutumisesta firmaan.

Ymmärrän silti toisinaan nähtävän julkisen närkästyksen osakemyynteihin listautumisissa. Kun yhtiön listautumistransaktiosta 80 % on osakemyyntejä ja 20 % rahaa yhtiön kassaan, se kieltämättä tuntuu kusetukselta jos yhtiön viestintä markkinoi listautumista tarinalla ”haetaan tässä rahaa kasvuun”. Avoimen rehellinen viesti toimisi, vaikka se ei kuulosta niin juhlavalta kuin kasvuinvestointi.

Omistuspohjan uusiutuminen eri kehitysvaiheiden mukana on luonnollinen osa yrityksen elinkaarta, ja listautuminen on luonnollinen epäjatkuvuuskohta omistusrakenteen uusiutumiselle. Omistuspohjalla pitää olla riskinottokyky, jonka yrityksen listautuessa esittelemä strategia tarvitsee. Jos omistuspohjassa kytevä myyntipaine ei purkaudu listautumistransaktiossa, niin pörssissä se ajan myötä purkautuu väistämättä. Ja se taas tarkoittaa jälkimarkkinalla jatkuvaa myyntipainetta osakkeeseen.

Olen itse listautumisen jälkeen ostellut lisää Inderesin osakkeita markkinoilta, enkä ole oikein koskaan ajatellut omistustani eurojen kautta. Silti välillä mietin, olisiko paineenpoistomyyntien mahdollisuus johtanut rennompaan otteeseen mailasta. Me Inderesillä alettiin painaa syksyn 2021 listautumisen jälkeen lisää kaasua samaan aikaan, kun markkina lähti alta vuonna 2022. Listautumishintamme oli 25 euroa, ja kaupankäynnin alkaessa hinta ampui 50 euron tasolle. Monen koko nettovarallisuus oli lukittuna firman osakkeessa, ja nyt tuolla pääomalla otettiin liiketoiminnassa monen kannalta henkilökohtaisella tasolla valtavaa riskiä tilanteessa, jossa maailma oli muutenkin ihan sekaisin. Se oli rankka ensimmäinen pörssivuosi, mutta siitäkin mentiin läpi.

Pörssi on kuitenkin tehnyt tehtäväänsä, ja Inderesin omistuspohja on uusiutunut ja elää joka päivä pörssissä. Ajatuksen Hagrosin ”paineenpoistomyyntien” konseptista olen kuitenkin syöttänyt jokaiselle listautumista pohtivalle yrittäjälle, vaikka aiemmin neuvoin päinvastaista.

Blogin aiemmat osat:

Elämää pörssissä – Osa 1 | Mitä maksaa olla listalla? Laskin euron tarkkuudella

Elämää pörssissä – Osa 2 | Onko ohjeistamisessa mitään järkeä? Tulosvaroitus 50 tuhannen euron takia