Inderes käyttää evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Hyväksymällä evästeiden käytön voimme kehittää palvelua entistä paremmin ja pystymme tarjoamaan sinua kiinnostavaa sisältöä.
Markkinatunnelma pysyi lokakuussa melko heikkona ja pörssivaihto vaisuna. Taustalla olivat globaalit geopoliittiset jännitteet, inflaatiopaineet ja kiristyneet rahoitusolot.
Oletko koskaan ihaillut täydellistä yhtiötä ja miettinyt, pitäisikö ostaa? Hyvä yhtiö ei automaattisesti ole hyvä sijoitus. Siksi hintalapulla on väliä! Laadukkaastakin yhtiöstä voi joutua maksamaan liikaa, ja silloin sijoittajan odotukset voivat olla vaikeita täyttää.
Demokraatit ovat ottamassa voiton sekä edustajainhuoneessa että senaatissa Yhdysvaltain välivaaleissa. Tämä tarkoittaisi valvonnan ja sääntelyn lisääntymistä, mutta talouspolitiikan suuriin linjoihin tuskin tulisi suuria muutoksia.
Kyselyiden perusteella Yhdysvaltain välivaalit näyttävät päättyvän jaettuun valtaan. Historiassa tämä yhdistelmä on ollut osakemarkkinoille suhteellisen suotuisa, mutta tänä vuonna korot, öljy ja tekoälyodotukset painanevat vaakakupissa enemmän kuin vaalitulos.
Viime viikko oli Euroopan ja Yhdysvaltain osakemarkkinoilla vaihteleva. Helsingissäj a laajemmin Euroopassa noustiin, mutta Yhdysvalloissa Nasdaq painui koko viikon osalta 2,0 % ja S&P 500 0,6 %. Teknologiasektorin kilpeen ilmestyi säröjä. Pettymyksiä tuloksissa sakotettiin ankarasti: esimerkiksi Intelin osake laski perjantaina 29 %.
EKP:n neuvosto piti keskiviikkona ohjauskorot ennallaan syyskuun noston jälkeen, joten talletuskorko on edelleen 2,50 %. Samana päivänä pääjohtaja Christine Lagarde kertoi lähtevänsä tehtävästään helmikuussa. Hänen kahdeksanvuotinen kautensa olisi päättynyt vasta ensi lokakuussa.
Yhdysvaltain keskuspankki Federal Reserve piti keskiviikkona ohjauskorkonsa ennallaan 3,75–4,00 prosentissa edellisen, syyskuun koronnoston jälkeen. Päätös ei ollut yksimielinen, ja moni asia viittaa siihen, että kiristyskierros on vasta tauolla.
EKP:n odotetaan pitävän ohjauskorkonsa torstaina ennallaan. Energian hinnat ovat nostaneet inflaatiota, mutta hintapaineet eivät juuri näytä leviävän muihin hyödykkeisiin.
Fed pitää keskiviikkona ohjauskorkonsa todennäköisesti ennallaan 3,75–4,00 prosentissa ja hengähtää kerran syvään ennen seuraavaa koronnostoa. Inflaatiopaineet eivät kuitenkaan ole hellittäneet, ja markkinat odottavat koronnostojen jatkuvan joulukuussa.
Viime viikko oli Euroopan ja Yhdysvaltain osakemarkkinoilla laskuviikko. Markkinat arvioivat uudelleen teknologiasektorin investointien tuottoja ja valtavia rahoitustarpeita. NasIndeksit laskivat, ja luottoriskilisät kasvoivat. Usko siihen, että teknologia vetää Yhdysvaltain talouskasvua myös jatkossa, piti kuitenkin pintansa.
Valtio ajautuu vaikeuksiin, kun velkaa on tarjolla selvästi enemmän kuin sille on ostajia tai kun velanhoitokulut vievät tuloista niin suuren osan, että muut menot jäävät puristuksiin.
Vuosi konsernijohtajana on nyt takana, ja tässä haastattelussa Morten Thorsrud pohtii tähänastista matkaansa. Blogikirjoituksessa Morten avaa näkemyksiään kuluneesta vuodesta, motivaatiosta, sekä arvoista, jotka ohjaavat hänen johtamistaan.