Kysyntään liittyvästä epävarmuudesta huolimatta odotamme IT-palvelusektorin orgaanisen kasvun jatkuvan terveellä pohjalla sekä yrityskauppojen tukevan selvästi kasvua. Kannattavuuden osalta odotamme parannusta verrattuna vuoteen 2022, mutta emme odota sen nousevan vielä vuosien 2020-2021 huipputasoille koko sektorin mittakaavassa.
Kasvu jatkuu terveellä pohjalla
IT-palvelusektorin asiakaskysyntään kohdistuu pitkästä aikaa enemmän epävarmuutta mentäessä uuteen vuoteen. Useat sektorin yhtiöistä kommentoivat selkeästi aikaisempaa varovaisemmin kysyntänäkymiä Q3’22:n yhteydessä. Tämä epävarmuus koskee erityisesti yksityisen sektorin asiakkaita, jotka kärsivät voimakkaammin korkeasta inflaatiosta. Julkisella sektorilla yhtiöt eivät juuri odota muutoksia asiakaskysynnässä ensi vuonna. Julkisesta sektorista onkin muodostunut hyvin houkutteleva, vakaa, terve ja kasvava markkina. Laajentuminen vahvemmin julkiselle sektorille on prioriteettilistalla korkealla monien yhtiöiden kohdalla, jotka ovat aiemmin toimineet vahvasti yksityisellä sektorilla. Hintakilpailu on paikoin kovempaa julkisella sektorilla, mutta sitä kompensoivat vakaat, ennustettavat ja pitkät sopimukset. Hieman pidemmän aikavälin kysyntäfundamentit ovat näkemyksemme mukaan kuitenkin ennallaan ja antavat hyvät edellytykset terveelle markkinakasvulle koko 2020-luvulla.
Ennustamme IT-palveluyhtiöiden kasvavan orgaanisesti 7,0 % (mediaani ja keskimäärin 9,3 %) ja yritysjärjestelyt huomioiden 12,2 % (mediaani ja keskimäärin 14,8 %). Orgaaninen kasvuennuste on selkeästi vuoden 2022 ennusteen alle (mediaani 11,0 %, keskiarvo 14,9 %), jolloin orgaaninen kasvu ylittikin selkeästi odotuksemme. Orgaaniset kasvuennusteet perustuvat pääosin jo tehtyihin rekrytointeihin, mikä parantaa luottamusta niiden toteutumiseen tai ylittymiseen. Vaikka tänä vuonna myös asiakaskysyntä voi toimia aikaisempaa vahvemmin kasvun pullonkaulana, mikäli asiakasyritykset vähentävät kehityshankkeitaan. Yritysjärjestelyt ovat keskeisiä strategiassa lähes kaikilla yrityksillä ja viime vuonna toteutetut transaktiot nostavat kokonaiskasvuennusteemme jo 15 %:iin. Talouden yleinen epävarmuus todennäköisesti rajoittaa jonkin verran yritysjärjestelyaktiviteettia, mutta uskomme järjestelyjen jatkuvan. Yrityskauppamarkkinan arvostustasot ovat näkemyksemme ja sektorilta kuultujen kommenttien mukaan laskeneet järkevämmille tasoille, ja olosuhteet omistaja-arvoa luoville yritysostoille ovat mielestämme jälleen hedelmällisemmät.
Odotamme kannattavuuden kohentuvan viime vuodesta, mutta jäävän alle huippuvuosien
Odotamme pääosin liikearvo- ja PPA-poistoista oikaistun mediaani EBIT-%:n nousevan 7,5 %:iin vuonna 2023 (2022e: mediaani 7,0 %). Huom. mukana olevat yhtiöt eivät ole täysin vertailukelpoisia aikaisempiin katsauksiimme, mutta kaikki tässä katsauksessa käytetyt luvut ovat vertailukelpoisia aikaisempiin vuosiin. Ennusteemme mukaan viime vuonna koko sektorilla nähtiin melko selkeä pudotus kannattavuudessa verrattuna vuosiin 2020 ja 2021 (oik. EBIT 8,8 %). Osittain tämä johtui nähdäksemme joidenkin koronasäästöjen poistumisesta (matkustus, tapahtumat yms.), mutta laajemmin yhtiökohtaisista haasteista, jotka ovat pääosin korjattavissa jo melko lyhyellä aikavälillä. IT-palvelusektorin yhtiöiden pitäisi näkemyksemme mukaan pystyä ”normaalina” vuonna ilman haasteita noin 10 %:n kannattavuuteen, kun sektorin tähdet pystyvät noin 15 %:n oikaistuun EBIT-%:iin.
Tänä vuonna kannattavuutta rajoittaa tutusti palkkainflaatio. Odotamme palkankorotuksien olevan edelleen korkeita, mutta palkkainflaation toisen merkittävän komponentin, vaihtuvuuden, odotamme sen sijaan laskevan verrattuna viime vuosiin. Uskomme yleisen talouden epävarmuuden tekevän työpaikan vaihdosta vähemmän houkuttelevaa, mikä hillitsee kokonaisuudessa palkkainflaatiota. Tämän dynamiikan myötä odotamme palkkainflaation pysyvän korkeana, mutta emme odota sen kiihtymistä. Vaihtuvuus laski viime vuonna sektorin tasolla koronan jälkeisen piikin jälkeen, mutta pysyi kuitenkin edelleen melko korkeana suuremmalla osalla sektorin yhtiöistä. Osaajamarkkinan odotamme pysyvän kuitenkin kireänä, jonka arvioimme jatkuvan normaalitilana vielä pitkään. Yhtiöiden rekrytointivauhti pysyi ripeänä vuonna 2022 ja arvioimme laskutusasteissa olevan jonkin verran nousuvaraa yleisesti, mikä tukee yhdessä hitaamman rekrytointivauhdin kanssa kannattavuusparannusta sektorin tasolla.
Nostoja vuodelle 2023
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille