Inderes käyttää evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Hyväksymällä evästeiden käytön voimme kehittää palvelua entistä paremmin ja pystymme tarjoamaan sinua kiinnostavaa sisältöä.
Rapala on vuonna 1936 perustettu maailman johtava uistimien, kolmihaarakoukkujen, kalastajan tarvikkeiden ja fileointiveitsien valmistaja sekä myyjä. Yhtiön myynti muodostuu konsernin omista tuotteista ja kolmansien osapuolten tuotteiden jakelusta yhtiön globaalin jakeluverkoston läpi. Rapala toimii lähes 40 maassa.
Vaikka Eurooppa kärsi kuivuudesta ja muu maailma jäi odotuksista, Pohjois-Amerikka veti kasvua. Toimitusjohtaja Cyrille Viellard kommentoi analyytikko Thomas Westerholmin haastattelussa.
Rapala VMC:n Q3-liikevaihto ja vertailukelpoinen liikevoitto olivat linjassa ennusteidemme kanssa: Pohjois-Amerikka veti kasvua, mutta Euroopan kuivuus ja Muun maailman heikentyminen painoivat. Raportoitu liikevoitto ylitti ennusteemme selvästi Yhdysvaltain tullinpalautusten ansiosta, ja rahavirta kääntyi selvästi positiiviseksi. Ohjeistus pidettiin ennallaan, vaikka tammi–syyskuun vertailukelpoinen liikevoitto ylittää jo ohjeistushaarukan ylärajan.
Rapalan toinen vuosineljännes oli vahva Pohjois-Amerikan ja Muiden markkina-alueiden siivittämänä. Alkuvuoden tulos asettuu ohjeistushaarukan sisälle, mutta H2 on Rapalalle alkuvuotta haastavampi ja kasvavien markkinointipanostusten odotetaan painavan kannattavuutta.
Rapalan Q2-tulos ylitti odotuksemme selvästi sekä liikevaihdon että kannattavuuden osalta. Pohjois-Amerikan vahva täydennysmyynti ja onnistuneet tuotelanseeraukset kompensoivat Euroopan heikentynyttä kysyntää. Vertailukelpoinen liikevoitto oli odotuksiamme vahvempi korkeamman myyntikatteen ja matalampien kulujen tukemana, ja raportoitua tulosta nostivat lisäksi IEEPA-tullien palautukset. H1:n vahva suoritus luo nostopainetta koko vuoden ennusteisiimme.
Rapalan positiivinen tulosvaroitus osoittaa täydennysmyynnin kehittyneen vahvasti yhtiön suurimmalla markkina-alueella Yhdysvalloissa ja tuloskäänteen etenevän oikeaan suuntaan.